Eduskuntaseuranta
Kirjaudu

Jälkiseurantaraportti: Euroopan sosiaalirahaston hankerahoituksen myöntö, kohdentaminen ja seuranta ohjelmakaudella 2014–2020

13.3.2023

Tarkastushavaintojen perusteella Euroopan sosiaalirahaston hankkeet kohdentuivat ohjelmakaudella 2014–2020 pääasiassa työssäkäyviin ja koulutettuihin erilaisten työhyvinvointi- ja muiden kurssien muodossa. Vain noin neljäsosa ESR-hankkeiden osallistujista oli työttömiä, vaikka kyse on nimenomaan sosiaalirahaston hankkeista. ESR-hanketoiminnan suhde kansalliseen työvoimapolitiikkaan oli niin ikään epäselvä, ja näiden kahden välillä on päällekkäisyyttä. Jälkiseurannan perusteella hankerahoituksen kohdentamisessa eri osallistujaryhmiin on nykyisellä ohjelmakaudella 2021–2027 tapahtunut jonkin verran muutosta edeltävään kauteen 2014–2020 verrattuna. Muutoksen suuruutta on kuitenkin vaikea…

Aiheet: Elinkeinoelämä ja työllisyys, Euroopan unioni ja kansainvälinen yhteistyö, Valtiontuet, Työ- ja elinkeinoministeriö

Lue raportti VTV:n sivuilla PDF

Mistä tiedot ovat
Tiedot ovat Valtiontalouden tarkastusviraston (vtv.fi) julkaisemia raportteja. Tällä sivustolla näytetään otsikko, päivämäärä, luokittelu ja lyhyt tiivistelmä. Koko raportti luetaan VTV:n sivustolta. Eduskuntaseuranta ei ole VTV:n palvelu.

Kaikki VTV:n raportit