Eduskuntaseuranta
Kirjaudu

Jälkiseuranta: Kotoutumiskoulutus

13.5.2022

Kotoutumiskoulutuksen seurantaa kehitetään käynnissä olevassa TE-palvelujen tietojärjestelmäuudistuksessa, ja sen yhteydessä määritellään myös seurannan mittarit. Uusi asiakastietojärjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön asteittain vuosina 2022–2023. Lisäksi käynnissä on selvityshanke, jonka tavoitteena on integroida oppilaitosten käytössä olevan Koulutusportti-järjestelmän sisältöjä osaksi TE-palvelujen uutta tietojärjestelmää. Kotoutumiskoulutuksen vaikutusten uskottava arviointi on haastavaa, sillä tutkimusasetelmien luominen on kallista, aikaa vievää ja lainsäädännöllisesti vaikeaa. Kotoutumista on arvioitu kuvailevilla menetelmillä, ja niissä on pystytty kuvaamaan esimerkiksi muutoksia…

Aiheet: Elinkeinoelämä ja työllisyys, Hallinnon toiminta ja kehittäminen, Koulutus, tutkimus ja kulttuuri, Työ- ja elinkeinoministeriö

Lue raportti VTV:n sivuilla PDF

Mistä tiedot ovat
Tiedot ovat Valtiontalouden tarkastusviraston (vtv.fi) julkaisemia raportteja. Tällä sivustolla näytetään otsikko, päivämäärä, luokittelu ja lyhyt tiivistelmä. Koko raportti luetaan VTV:n sivustolta. Eduskuntaseuranta ei ole VTV:n palvelu.

Kaikki VTV:n raportit